Vaeltaminen on upea harrastus, jossa yhdistyy liikunta ja rentoutuminen luonnossa. Vaeltaa voi niin tuntureilla, metsissä, soilla kuin vesistöilläkin. Parhaimmillaan vaeltaminen antaa arjesta irtaantumista, mielenrauhoittumista, uusia muistoja ja syventymistä luontoyhteyden äärelle.
Mutta miten aloittaa vaellusharrastus turvallisesti?
Vaellusharrastusta ei kannata aloittaa suuntaamalla suoraan yksin syvälle erämaan syövereihin vaan tutustua retkeilyyn ensin rauhassa turvallisessa ympäristössä. Tässä vinkkejä, miten tehdä vaeltamisesta harrastus.

Retkeile lähiympäristössä
Tutustu retkeilyharrastukseen ensin lähiympäristössä. Käy päiväretkillä lähimetsässä, lähialueen retkeilyreiteillä tai kansallispuistojen merkityillä reiteillä. Totuttele kulkemaan erilaisissa maastoissa, erilaisissa säätiloissa, eri vuodenaikoihin ja eri vuorokaudenaikoihin. Totuttele tutussa ympäristössä olemaan luonnossa hämärän aikaan ja pimeällä. Joskus mieli voi reagoida yllättävän voimakkaasti pimeän metsän ääniin ja tunnelmiin ja niihin on parempi totutella turvallisessa seurassa tutuilla paikoilla kuin kohdata ne tunteet ensi kertaa yöretken aikana.
Päiväretkillä on hyvä harjoitella yleisimpiä retkeilytaitoja. Harjoittele kartan lukua, suunnistamista ja ympäristön tarkkailua kulkiessasi luonnossa. Tutki aina huolellisesti kohteen info-taulut ja etsi kartalta suurimmat maamerkit kuten joet, järvet, tiet, mäet ja retkeilyrakenteet, joiden avulla pystyt päätellä, missä olet. Harjoittele myös tulentekemistä nuotiopaikoilla. Tee polttopuut, vuole kiehisiä ja sytytä tulet. Päiväretkiä varten voit jo myös hankkia oman retkikeittimen ja harjoitella sen sujuvaa käyttöä.

Yöretket ja retkeilykurssit
Kun päiväretkeily alkaa sujua ja luonnossa kulkeminen tuntuu tutulta ja turvallisesta, voi olla aika kokeilla yöretkeilyä. Yksi hyvä tapa aloittaa yöretket, on osallistua retkeilykurssille. Retkeilykurssilla pääset tutustumaan yöretkeilyyn turvallisesti yhdessä oppaan ja muiden ryhmäläisten kanssa. Ensimmäinen yö teltassa ei tunnu läheskään yhtä jännittävältä, kun tietää, että tuki ja turva on ihan lähellä. Retkeilykurssin etuna on myös se, että sinun ei tarvitse hankkia heti omia kalliita retkeilyvälineitä vaan pääset kokeilemaan erilaisia välineitä ja sitä, onko telttailu sinun juttusi ennen kuin panostat rahallisesti omiin välineisiin. Huipuilla Outdoors järjestää retkeilykursseja sekä kesällä että talvelle. Kaikki tarvittavat retkeilyvälineet kuuluvat aina hintaan. Tarjonnan löydät täältä: Retkeilykurssit | Huipuilla Outdoors
Jos sen sijaan haluat tutustua yöretkeilyyn itsenäisesti, suosittelen ensin aloittamaan telttailun omassa kotipihassa. Kotipihassa sinulla on se etu, että voit hakea lisää lämmintä vaatetta yön aikana, jos sinun tulee kylmä tai voit kömpiä omaan sänkyyn nukkumaan, jos teltassa nukkumisesta ei tulekaan mitään.
Mitä useammin nukut teltassa, sitä nopeammin totut luonnon ääniin ja pystyt rauhoittumaan nukkumaan. Teltassa nukkumiseen kannattaa kehitellä omia rutiineja, jotka viestivät aivoille, että nyt on tullut nukkumaanmenoaika. Siihen voi liittyä kirjan lukeminen tai äänikirjan kuunteleminen, päiväkirjan kirjoittaminen tai muu rauhallinen tekeminen. Unen saamista helpottaa myös korvatulpat ja unimaski.

Vaellukset ja opastetut vaellukset
Kun takana on useampia yöretkiä tai kattava retkeilykurssi, voi alkaa suunnitella ensimmäisiä vaelluksia.
Ensimmäiset vaellukset kannattaa pitää lyhyinä ja kulkea pääasiassa merkityillä poluilla. Ensimmäisenä ei kannata suunnata tunturiin, jossa tulee suuria korkeusvaihteluja ja sääolosuhteet voivat vaihdella rajusti. Ensimmäiseksi vaellukseksi sopii hyvin joku metsäinen tai suomaastoinen kohde, jossa pääset harjoittelemaan taitoja ennen tunturiin lähtöä. Kun vaellustaidot alkaa olla hallussa, voi viimein suunnata vaikeampiin maastoihin tuntureille.
Jos ensimmäinen vaellus jännittää, et ole vielä varma omista retkeilytaidoista tai sinulta puuttuu vaellusseura, on silloin hyvä lähteä opastetulle vaellukselle. Opastetulla vaelluksella opas pitää huolta turvallisuudesta, suunnistamisesta ja osaa neuvoa myös retkeilyvälineiden käytössä. Opastetulla vaelluksella saa helposti myös samanhenkisiä ystäviä, joista voi saada kavereita tuleville vaelluksille. Kaikki Huipuilla Outdoorsin opastetut vaellukset löydät täältä: Rinkkavaellukset | Huipuilla Outdoors

Suunnistaminen
Vaeltamisen kannalta yksi tärkeimpiä retkeilytaitoja on suunnistaminen. Sinun tulisi osata lukea karttaa ja käyttää kompassia ennen maastoon lähtemistä. Hyvä varmistuskeino on myös erilaiset karttasovellukset ja GPS inreach satelliittiviestin, joka näyttää sijaintisi kartalla. Monissa karttasovelluksissa pystyy myös ostaa maksullisen offline-kartan, jolloin kartta lataantuu myös offline-tilassa.
Suunnistus on hyvä aloittaa tutuilla seuduilla, jossa tiedät, mitä ympärillä on ja kartan hahmottaminen helpottuu. Monilla kunnilla järjestetään myös iltarasteja, joissa pääsee hyvin harjoittelemaan suunnistamista. Avotunturissa suunnistaminen on usein helpompaa, sillä suuret maamerkit kuten tunturit, joet ja järvet on helppo erottaa jo kaukaa. Metsässä suunnistaminen vaikeutuu ja vaatii enemmän kompassin käyttöä.

Retkeilyvarusteet
Yöretkeily ja vaeltaminen on varusteharrastus. Vaeltaminen vaatii monenlaisia varusteita ja mitä karumpiin olosuhteisiin tähtäät, sitä tärkeämpää on, että varusteet ovat laadukkaita ja luotettavia.
Retkeilyharrastuksen voi kuitenkin aloittaa myös halvemmilla varusteilla tai kokoamalla varusteet sukulaisilta ja tuttavilta. Huipuilla Outdoorsin retkeilykursseilla ja vaelluksilla varusteet kuuluvat aina hintaan. Voit myös vuokrata välineitä omille retkillesi. Kaikki vuokrattavat varusteet löydät täältä: Välinevuokraus | Huipuilla Outdoors
Yleisimpiä retkeilyvarusteita, joita tarvitset yöretkille tai vaelluksille ovat rinkka, teltta/riippumatto, makuupussi, makuualusta, retkikeitin ja maastoon ja säähän sopivat kengät ja vaatteet. Lisävarusteina kannattaa mukana olla puukko, otsalamppu ja ensiaputarvikkeita.

Teltta
Telttoja on hyvin erilaisia malleja kupoliteltoista tunnelitelttoihin ja kotatelttoihin. Telttojen hintaskaala on todella laaja ja omaa käyttötarkoitusta kannattaa miettiä huolella. Millainen teltta kannattaa hankkia?
Teltan käyttöympäristö: Teltan valintaan vaikuttaa eniten se, millaisessa maastossa aiot retkeillä. Metsäisessä ja suojaisessa maastossa toimii lähes mikä tahansa teltta kun taas tunturiolosuhteisiin kannattaa hankkia joko tunneliteltta tai teltta, joka muuten on suunniteltu rakenteeltaan kestämään kovaa tuulta. Kallioiselle maastolle sopii parhaiten kupoliteltta, joka pysyy pystyssä ilman kiiloja.
Teltan vedenpitävyys: Teltan valinnassa kannattaa sen käyttöympäristön lisäksi kiinnittää huomiota sen ulkokankaan ja pohjakankaan vedenpitävyyteen. Avotunturissa retkeillessä vedenpitävyys korostuu metsäistä maastoa enemmän, sillä suojaisia paikkoja ei löydy. Malliesimerkkinä Fjällräven shape:n vesipilariarvo on ulkokankaassa 3000 mm ja pohjakankaassa 6000 mm.
Teltan paino: Toinen asia, mihin kannattaa kiinnittä huomiota teltan valinnassa on teltan paino. Lyhyelle yhden yön retkelle jaksaa yleensä kantaa lähes mitä vain, mutta useamman yön retkellä varusteiden painolla alkaa olla merkitystä. Markkinoilta löytyy ultrakevyitä telttoja, jotka painaa vain 500-1000 g. Ultrakevyistä teltoista laadukkaita ovat esimerkiksi Durstonin x-mid sarjan teltat sekä MSR:n freelite teltat. 1-3 kg telttoja löytyy markkinoilta runsaasti enemmän. Suosittuja ja laadukkaita ovat esimerkiksi Fjällrävenin shape ja endurance-sarjojen teltat. Yli 3 kg teltat alkavat olla turhan raskaita rinkalla kuljettaville retkille.
Teltan vuokraaminen: Huipuilla Outdoors vuokraa useita telttoja merkeiltä Fjällräven, Durston ja MSR. Katso valikoima ja ota yhteyttä, jos haluat vuokrata teltan omille reissuille. Välinevuokraus | Huipuilla Outdoors

Makuupussi
Makuupussin valinta saattaa olla yksi suurimmista tekijöistä hyviin uniin retkillä. Makuupusseja löytyy kuitutäytteellä ja untuvatäytteellä. Untuva pakkautuu pienempään tilaan ja lämmittää tehokkaasti kun taas kuitupussi sietää paremmin kosteutta ja on usein halvempi. Monet valitsevat kuitupussin myös eettisistä syistä.
Mitä ovat Comfort- ja limit-arvot? Makuupussia valitessa kiinnitä huomiota makuupussin comfort- ja limit-arvoihin. Comfort-arvo kertoo naisille, mikä on alin lämpötila, jossa makuupussille on vielä lämmin nukkua. Limit kertoo saman arvon miehille. Extreme-arvo sen sijaan kertoo, missä lämpötilassa makuupussilla pärjää ennen hypotermiaa. Tällä arvolla ei kuitenkaan ole mitään tekemistä lämpöisenä nukkumisen kanssa, joten tämän arvon mukaan ei kannata tehdä valintaa.
Paras valinta on usein kolmenvuodenajan makuupussi, jossa comfort-arvo yltää muutaman asteen miinuksen puolelle. Tämmöiselle makuupussilla nukut lämpimästi loppukeväästä syksyn ensimmäisille yöpakkasille asti. Lämpöarvot ovat suuntaa antavia ja itselläni -5 makuupussi on lämmin 0 asti ja sen jälkeen tarvitsen yölle lisävaatetta, että voin nukkua rauhassa heräämättä kylmään.

Makuualusta
Makuualusta on toinen varuste hyviin uniin. Makuualustoja löytyy markkinoilta useita erilaisia: puhallettavia, pumpattavia, itsestään täyttyviä ja kiinteitä solumuovitalustoja. Mukavin ja lämpöisin tapa on yhdistää solumuovialusta ja ilmatäytteinen makuualusta. Solumuovialustan voi laittaa ilmatäytteisen alle suojaamaan sitä maaperän teräviltä objekteilta tai kylmällä ilmalla ilmatäytteisen päälle tuomaan lisälämpöä.
Maluualustan R-arvo: Makuualustoissa kannattaa kiinnittää huomiota alustan R-arvoon. Mitä suurempi R-arvo alustalla on, sitä paremmin se eristää kylmyyttä. Kesällä Etelä-Suomessa retkeillessä R-arvolla ei ole suurta merkitystä, mutta Pohjoisessa tai syksyllä arvon tuli olla n. 3-4. Talvella hyvä R-arvo on 5-8.

Rinkka
Miten valita oikea rinkka? Rinkan valintaan kannattaa käyttää huolellisesti aikaa. Rinkan valinnassa tärkeintä on, että se istuu hyvin selkään painavammankin lastin kanssa. Rinkkaa ei siis kannata ostaa suoraan netistä eikä liikkeestä tyhjänä kokeillen, vaan testaamalla rinkkaa painolastin kanssa. Esim. Partioaitassa rinkkaa pääsee testaamaan painopussien kanssa. Rinkkaa kantaessa painon tulisi kohdistua lantiolle eikä se saa vetää hartioita.
Rinkan selän pituus: Rinkassa tärkeää on, että saat säädettyä rinkan selkäosan itsellesi sopivaksi. Rinkka tulisi säätää siten, että lantiovyön istuessa sopivalla korkeudella olkaviilekkeet asettuu oikeille kohdille olkapäille. Kaikki rinkat ei sovellu jokaiselle, joten valitse rinkka huolellisesti.
Rinkan paino: Rinkkoja löytyy hyvin erilaisia ultrakevyistä rinkoista painavempiin painoskaalalla 500 g – 4 kg.Ultrakevyttä rinkkaa valitessa tulee ottaa huomioon, että silloin myös muiden varusteiden tulee olla kevyitä ja pieneen tilaan meneviä, että rinkan kantojärjestelmällä pystyy kantamaan ne tukevasti. Painavimmissa rinkoissa kantojärjestelmä on kehitelty kantamaan painavaakin lastia niin, että paino kohdistuu oikeisiin paikkoihin. Kaikista painavimmissa rinkoissa paino kertyy usein valtavista määristä lisätaskuja, vetoketjuja ja kangasta. Kannattaa miettiä, minkä verran sinulla on tarvetta kaikille niille.

Retkikeitin
Retkikeittimiä löytyy markkinoilta hyvin paljon erilaisia. On taskuun mahtuvia pieniä polttimoja, joihin hankitaan erikseen kattila, Jetboil flashin tyylisiä nopeita ”vedenkeittimiä” ja isomman luokan trangioita monipuolisilla kattilajärjestelmillä.
Minkälainen keitin kannattaa valita? Yhden yön retkelle ja retkelle isomman porukan kanssa, suuremman kokoluokan trangia voi olla hyvä väline, jolla valmistaa ruoka koko porukalle. Trangian kansi toimii hyvin paistinpannuna ja siihen saa erikseen ostettua myös kahvipannun. Pidemmälle vaellukselle kannattaa harkita jotain pienempää ja kevyempää esim. pieni taskukokoinen poltin ja titaaninen kattila. Jos ruokasi ovat ”lisää vain vesi” tyylisiä pussiruokia, niin sinulle voi toimia hyvin Jetboil Flash, jolla keittää veden nopeasti.
Keittimen polttoaine: Nykyään yksi yleisimmistä polttoaineista on kaasu. Kaasupatruunat ovat yleensä yhteensopiva kaikkien kaasupolttimien kanssa. Trangioissa voi olla myös nestepolttoainepoltin, joihin käytetään yleisimmin Sinolia tai Marinolia. Marinol nokeaa vähemmän kuin Sinol. Talviretkeilyssä monipolttoainepolttimet ovat yleisiä ja silloin polttoaineena toimii bensa.

Retkeilyvaatetus
Retkeillä voi missä vaatteissa tahansa, mutta kiinnittämällä huomiota vaatteiden vedenpitävyyteen ja lämmittävyyteen, tuntuu retkeily vielä mukavammalta.
Ulkovaatteet: Retkeillessä ulkovaatteissa yksi merkittävimpiä asioita on niiden vedenpitävyys ja hengittävyys. Erilaiset Goretex-pinnoitteet takaa sen, ettei vesisateesta kastu läpimäräksi. Useimmat hengittävät Goretex-kankaat päästävät kuitenkin jossain kohtaa kosteuden läpi, vaikka niitä kuinka kyllästäisi. Täysin vedenpitävät sadevaatteet eivät yleensä hengitä, jolloin alla olevalla kerroksella on suurempi merkitys hikoilun kannalta.
Ihoa vasten tuleva kerros: Merinovilla on yksi suosituimpia materiaaleja sillä se hengittää, lämmittää eikä se haise pidemmälläkään käytöllä. Merinovilla toimii sekä kesällä että talvella.
Taukovaatteet: Retkelle tulisi aina varata mukaan jotain lisälämmikettä tauoille, kun liike pysähtyy. Tähän toimii hyvin esimerkiksi kevytuntuvatakki. Kevytuntsikka kannattaa olla aina mukana ympäri vuoden.

Seikkailumieltä
Retkeily ja vaeltaminen vaatii aina hitusen seikkailumieltä ja heittäytymistä. Välillä tulee tilanteita, kun säät pääsee yllättämään, ötökät hyökkäämään tai voimat alkavat hiipumaan, mutta kaikesta selviää kyllä ripauksella sisua ja päättäväisyyttä. Pääasiassa retkeily ja vaeltaminen on kuitenkin luonnosta nauttimista ja se antaa jaksamisen eväitä taas arjen hulinoiden keskelle.
Jos sinulla herää kysyttävää tai keskusteltavaa aiheesta, laita ihmeessä viestiä joko täällä, sähköpostilla tai vaikka instagramissa @huipuilla. Seikkailun iloa!
T: Satu
